sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Floun ensimmäinen vuosi


Meidän pieni rakas pentu on nyt jo vuoden ikäinen! Eräs tuttuni sanoi että pentu on niin kauan pentu kunnes taloon tulee uusi pentu joten Flou on näin ollen edelleen meidän pentu;)

Vuosi sitten näihin aikoihin saimme kasvattajalta viestin että neljä pientä poikaa oli syntynyt ja yksi niistä saattaisi olla meidän oma pieni villakoira. Tuntuu, että se kesän yli odotus oli pidempi aika kuin kaikki kuukaudet jotka olemme sen jälkeen viettäneet yhdessä. Aika on vaan kadonnut johonkin. Meillä on ollut niin mahtava ensimmäinen yhteinen vuosi Floun kanssa.

Mutta, se pennunodotus tuntui kestävän ikuisuuden eikä ainakaan helpottunut yhtään sen jälkeen, kun 5 viikon iässä pääsimme näkemään pennut. Yksi pentu oli silloin jo valittu toiseen perheeseen ja minä ihastuin aivan ensimmäisenä toiseen pienikokoisempaan pentuun (joka oli Flou) ja olin vähän pettynyt kun kasvattaja kertoi todennäköisesti jättävän pennun itselleen. Jäljelle jäi siis kaksi isointa pentua. Pienet olivat pennuista vilkkaimmat ja isoin pentu selvästi rauhallisin. Rohkea ja kiva luonne niin kuin kaikilla pennuilla mutta hän oli se joka aina ensimmäisenä jäi leikeistä sivuun makoilemaan tai paineli omaan pesään nukkumaan. (Hän on edelleen tänä päivänä pennuista rauhallisin ja ottaa elämän rennosti:) Jäljelle jäi toiseksi isoin pentu joka alustavasti varattiin meille. 

Seuraavalla tapaamisella haikailin edelleen sen pienen "violetin" perään mutta meille varattu "punainen" pentu oli kuin sille olisi kerrottu että hän tulee meille koska hän halusi koko ajan olla tekemisissä minun kanssani ja lopulta tuli jalkani viereen nukkumaan. Ajattelin, että ehkä sen oli tarkoitus mennä näin.

Jonkin ajan päästä sain sitten kasvattajalta viestin ja hän kertoi, että oli päättänyt että saan sen violetin pennun jos vielä haluan. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, tietysti halusin! Jo ensinäkemältä se oli tuntunut omalta ja myös kasvattajan mukaan oli pennuista ehkä riehakkain ja aktiivisin ja ehkä lopultakin se paras valinta meidän perheeseen jossa aiotaan harrastaa paljon. Ja niin Flou sitten viimein tuli meille.

Hänestä on kasvanut iloinen, avoin, rohkea, kaikkia rakastava koira. Ihmiset, eläimet, mikä vaan, Flou haluaa olla kaikkien ystävä. Kotona hän on hiljainen ja tarpeeksi tekemistä saatuaan osaa rauhoittua hyvin lepäämään. Agilitytreeneissä riittää vauhtia ja kaikki muukin treenaaminen hänen kanssaan on kivaa koska hän jaksaa aina yrittää ja keksii itse hassuja juttuja. Floun pystyy ottamaan mukaan joka paikkaan ja luotan häneen kaikissa tilanteissa. Hän on niin ystävällinen ja kiltti koira. Yksi miljoonasta. Maailman paras kaveri. 

Tässä kuvia (varoitus: paljon kuvia) Floun ensimmäisestä vuodesta. Pikkupentuajalta ennen kuin hän tuli meille ei ole oikeastaan paljoa mitään kuvia. Kasvattaja ei oikein kuvannut pentuja. 
Alussa muutama kuva pienestä 8 viikkoisesta pennusta ja sitten jokaiselta kuukaudelta valittu aina yksi kuva. 

Ristiäiset ja baby shower samalla kertaa, Floun ensimmäinen päivä kotona:)
Pentukahvit. Tässäkin ensimmäistä päivää meillä, ilme on vähintäänkin tyytyväinen.
Ensimmäisiä päiviä, parvekkeeseen tutustumassa.
Heinäkuun loppua, vauhti ollut kohdillaan jo silloin.

Ja sitten lähtee:

Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu ja ensilumi
Joulukuu
Tammikuu (ei oikein mitään kuvia koko kuukaudelta! Taisi olla liian kylmä kuvaamiselle)
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu ja viralliset 1v- synttärikuvaukset:)

lauantai 30. toukokuuta 2015

Päivä jolloin Flou rakastui keinuun

...oli hieno päivä!

Flou osaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Olin jo ihan epätoivoinen että mitä me keksimme sen keinun kanssa. Tosi vähänhän sitä on treenattu, ihan tarkoituksella Floun iän takia, mutta Floun keinukammo oli niin kummallinen että en vaan keksinyt miten asiassa pääsisi eteenpäin ja olen sillä päätäni vaivannut koska jossain vaiheessa sekin pitäisi oppia. Flou ei pelännyt keinun liikettä eikä sen räminää tai pamahdusta ja tykkäsi paukuttaa sitä. Flou ei myöskään pelkää puomia. Mutta Flou pelkäsi keinua. Matalampi, noin reilu puolet tavallisesta keinusta korkea keinu meni. Sitä oli kiva tehdä. Juostiin aivan innoissaan kerta toisensa jälkeen. Mutta sitten se oikea keinu. Ei niin ei. Juuri ja juuri etutassut voi laittaa keinulle mutta kurkotellen, kaikki tassut keinulla oli jo todella jännittävää ja viimeistään ennen puoliväliä piti hyvissä ajoin kääntyä pois. Ja Floulle ei ole keinulla koskaan sattunut mitään. Alusta asti se on vaan ollut ihan kamala. 

Vaikka keinun alkupäätä olisi nostettu niin että keinu ei ole niin jyrkkä, sekään ei auttanut. Ei myöskään pöytien laittaminen molempien keinun päiden alle että Flou olisi vain voinut juosta keinua pitkin. Ei astunut jalallakaan.

Lopullinen päätelmäni oli se, että Flou pelkää koska ei ymmärrä mihin sieltä keinun päästä pääsisi. Toisaalta ehkä outoa koska hän ymmärtää, että matalampi keinu tulee alas. Mutta luulen, että Floun mielestä keinun pää oli niin korkealla että sinne oli pelottavaa mennä koska se vain nousi taivisiin eikä toiselle puolelle voinut nähdä.

Viime treeneissä otimme sitten pitkästä aikaa Floun kanssa keinun taas käsittelyyn. Flou lähti nyt keinulle vähän reippaammin ja söi, mutta muutaman kerran taas kääntyi. Kunnes päätti nameilla houkuttelun jälkeen viimein kävellä keskikohdan yli, jolloin laskin keinun hitaasti alas syöttäen koko ajan toisella kädellä. Flou ihmetteli aluksi tosi paljon mutta ei mitenkään säikähtänyt, ja käveli sitten keinun alas. Ja lähti heti uudestaan keinulle. Tehtiin samalla tavalla. Flouta ei näyttänyt enää edes jännittävän. Seuraavalla kerralla Flou käveli jo pidemmälle puolivälin yli. Keinun heilahdus alas ja pieni tömähdys ei pelottanut yhtään, niin kuin ei tähänkään asti ole pelottanut. Ja sitten kaikki sujuikin kuin itsestään.

Se oli hetki kun Flou rakastui keinuun. Oikein silmistä näki että nyt löytyi kiva juttu. Kauhealla innolla oli päästävä takaisin, ja Flou alkoi jo itse hakea keinulta kohtaa jossa se alkoi kipata. Jarrutin aina jonkin verran, päästäen aina vähän enemmän keinua liikkumaan omalla painollaan. 

Teimme joitain toistoja ja halusin hyödyntää tilanteen kun Flou oli selvästi nyt löytänyt jostain kauhean innon tuota ennen niin pelottavaa estettä kohtaan. Keinun jälkeen oli tarkoitus tehdä vielä ihan muutamasta suunnasta lähetyksiä 2x2 keppien ensimmäiseen keppiväliin mutta eihän siitä meinannut tulla mitään kun Flou olisi karannut keinulle koko ajan. Ei tietenkään mitenkään ihan toivottavaa käytöstä mutta olin siitä oikeastaan lähinnä vain innoissani. Tässä vaiheessa ja kaikkien vaikeuksien jälkeen ennemmin koira joka rakastaa keinua niin paljon että karkaa sinne kuin peloissaan varovasti tassulla keinua hipaiseva eläin. (Ei sillä että keinulle karkaus tai lentokeinuilu yleisesti olisi minusta millään tavalla toivottavaa!) Yleisesti Flou on kuitenkin niin hyvin ohjauksia seuraava eikä meillä oikeastaan juuri koskaan tähän mennessä ole ollut ongelmaa että lähtisi kesken radanpätkän omille teilleen niin tästä en ole huolestunut.

Lopulta kannoimme sitten keinun pois kentältä koska Flou oli nyt päättänyt että se on paras asia maailmassa ja sinne on päästävä.

Paljon tästä on vielä itsenäiseen, hyvin ja turvallisesti suoritettuun keinuun matkaa mutta nyt ainakin pääsemme jossain vaiheessa aloittamaan opettelun kun pelot ovat mennyttä elämää..!


Ps. Floulla taisi muutenkin olla joku hullu-päivä menossa, lämmittelylenkki ennen treenejä oli ihan kaaosta, mukana olivat myös Ariel ja Ivi ja olin unohtanut Floun valjaat kotiin ja meillä oli vain panta mitä en normaalisti käytä kuin nopeilla pissakäynneillä ulkona. No, Flou oli koko matkan takaisin kentälle päin ihan hullu ja kiskoi joka suuntaan hihnassa, sinkosi hihnan päähän ja kun en jatkanut matkaa kireällä hihnalla alkoi pyöriä ympyrää ja purra hihnaa (tai Ivin hihnaa) kuin joku hullu krokotiili. Rauhoittumisesta ei tullut yhtään mitään ja lopulta päädyin kantamaan Floun loppumatkan kentälle koska en tykkää yhtään sinkoilusta panta kaulassa tai edes hihnan kovasta kiristymisestä kun on vain panta. Tekee itselle pahaa miettiä pannan painetta kaulassa ja niskassa. Näitä ajoittaisia sekoiluita varten tai muutenkin kun kolmen koiran kanssa liikkuu niin aina välillä jonkun hihnaa tulee vahingossa nykäistyä, siksi meillä on aina valjaat. Ja no, vapaana tietysti mennään niin paljon kuin mahdollista.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Välillä haukkuisin mieluummin kuin treenaisin

Tällä kertaa vähemmän temppuja ja enemmän pyörimistä ja hyörimistä. Videolla Flou harjoittelee seuraamista sivulla, takana ja sivulla nenä toiseen suuntaan.

Kestoa on saatu tekemiseen lisää ja turhautumiseen liittyvää haukkumista vähennettyä. Nyt Flou jaksaa tehdä ihan hyviä pätkiä kerralla ja keskittyneesti, mutta sitten kun palkkauksen jälkeen pitäisi jatkaa, niin jatkaa kyllä mutta välillä haukkumisen kera. Varsinkin jos palkkauksessa käytetään superhyviä nameja tai parhaita leluja niin haukkumista voi tulla enemmän. Sitten toisaalta jos on tylsät namit eikä leluja niin voi olla että motivaatiota löytyy ehkä vain hetkeksi. Riippuu vähän päivästä, kellonajasta, mielialasta, tähtien asennosta...


perjantai 22. toukokuuta 2015

Aina mun pitää olla trimmattavana

Hei vaan tässä olen pesusta tulleena ja föönattuna, naama on ajeltu jo ennen pesua.


Ja hei tässä olen sitten tassut ja peppu trimmattuna, kynnet leikattuna, turkki saksittuna, ikuisuudelta tuntuneen trimmauksen jälkeen.


Ja sitten tapetaan vielä tipulelu. Ei, en käytä sitä tyynynä vaikka siltä näyttää vaan tässä on ihan totiset hommat menossa.


T.Flou

Se mitä näiden kuvien välillä tapahtui onkin sitten ihan oma tarinansa. Pitkään on mennyt että on ollut tosi kivoja trimmipäiviä ja kaikki sujuu. No nyt sitten. Tassuja ei olisi saanut ajella, eikä kynsiä varsinkaan leikata. Huutoa ja puremista ja raapimista. Muutaman kerran mietin jo että mihinhän eläintarhaan voisi tarjota villieläimiä asukkaaksi.

Saksilla muotoilun aikana ei myöskään vaan voinut pysyä paikallaan. Kaikki maailman tylsimmät lelutkin millä kukaan ei koskaan leiki kiinnostivat enemmän. Ei voinut seistä. Eikä istua. Eikä maata. Ei oikeastaan olla missään asennossa kun asennossa oleminen vaatii sitä että pitäisi olla PAIKALLAAN.

Näin hullu se ei ollut edes pienenä pentuna! Tassutrimmi ja kynsien leikkaus on mennyt jo pitkään rutiinilla, ajoittain puoliunessa selällään sylissä maaten. Nyt tosin naaman sai ajella ihan hienosti, vaikka se on alusta asti ollut se vaikea paikka. Ei tällä kertaa. Kun siihen paikallaan pysymiseen ei myöskään löytynyt yhtään kärsivällisyyttä päädyin lopulta saksimaan nopeasti jotain sieltä täältä, tuloksena laiha suipoksi kynitty koira.

Toivottavasti tämä(kin) oli vain ohimenevä kiukuttelu. Onhan tässä hommia saanut tehdä että saa tämän villakoiran trimmattua (ja reilut puoli vuotta treenattiin kerran viikossa, nyt ehkä 10 päivän välein) ja kaikki on tehty alusta asti vahvasti palkaten ja niin helpolla aloittaen että koskaan ei ole tarvinnut alkaa väkisin vääntää minkään trimmaushommien kanssa. Kaikki on tehty mitä on pitänyt tehdä, mutta aina niin että on menty koiran mukaan eikä väkisin. Syöty, syöty, vastaehdollistettu. En halua trimmauksesta ikävää väkipakkoa vaan mukavan asian kun sitä joutuu koko koiran elämän ajan säännöllisesti tekemään. Ja Flou tosiaan täyttää kohta vasta vuoden että toivottavasti niitä vuosia on vielä paljon edessä. Ja toivottavasti helpompia trimmauspäiviä myös! Tai no eihän se mikään toivon asia ole. Lisää suunnitelmallista treeniä vaan.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Meitä on moneen junaan

Pahoittelen jo etukäteen tätä koko kirjoitusta ja avautumisen määrää.
En ehkä edes suosittele koko tekstin lukemista, halusin vain itselleni purkaa johonkin tämän kaiken pahan mielen.
Koko jutun tiivistelmä tulee tässä yhdessä lauseessa:

Ihmiset, olkaa kilttejä ja älkää viekö omaa koiraanne "tervehtimään" toista koiraa jota yritetään kouluttaa!

Mutta oikeasti, mistä näitä ihmisiä aina vaan tulee?

Olen kirjoittanut samasta aiheesta useampaankin kertaan. Nyt on ollut erittäin, erittäin pitkä tauko ettei näitä ikäviä kohtaamisia ole päässyt tapahtumaan, ehkä siksi ottaa päähän taas kaksin kerroin enemmän kun tänään meni taas kaikki juuri niin kuin ei pitäisi mennä. Ehkä Floun takia olen ollut tarkempi ja muutenkin kun viime syksystä/kesästä asti on lenkkeilty usein kolmen koiran kanssa niin olen vetänyt tilanteet aivan varman päälle. Tämä nyt on vaan sellainen aihe mikä ottaa päähän aivan järjettömän paljon, aina vaan, kerta toisensa jälkeen.

Se ei siis ole mikään uutinen että Ariel on todella pelokas koira, ollut aina hyvin varautunut kaikkea uutta kohtaan. Toisista koirista hän piti oikein paljon siihen asti kunnes joitain vuosia sitten iso koira pääsi puistossa omistajaltaan irti ja tuli hänen kimppuunsa, ärisi ja murisi ja haukkui ja runnoi Arielia maahan. Mitään fyysisiä vammoja ei löydetty mutta henkiset vammat olivat sitäkin suuremmat. Ariel alkoi pelätä isoja koiria ja sitten pieniä koiria ja lopulta kaikki koirat jotka tulivat vastaan hihnassa olivat pelottavia ja niille alettiin huutaa ja raivota jo hyvissä ajoin ettei kukaan vaan tulisi lähelle. Vapaana edelleen Ariel tulee ihan hyvin toimeen pienten koirien kanssa ja joidenkin isompienkin mutta hihnassa ei mitään jakoa vaikka koulutuksella tilanne onkin saatu hiukan paranemaan. Se on kuitenkin erittäin vaikeaa niin hermoherkän, aran ja yleisesti pelokkaan koiran kuin Arielin kanssa.

Täällä missä me asumme on paljon tilaa lenkkeillä ja mennä ja usein on niin hiljaista, että lenkeillä näemme muita koiria ehkä kerran viikossa. Siitä huolimatta että asumme melkein kylän keskustassa. Ohituksia (ja näin olleen harjoitusta) ei siis tule paljoa jos ei niitä tilanteita lähde oikein hakemaan. 

Joskus teen koulutuslenkkejä kaikkien koirien kanssa erikseen mutta useimmiten mennään kaikki kolme kerralla ihan peruslenkit. Ja ei siinä mitään ongelmaa ole ollut, silloin ohitukset mennään Arielin mukaan ja sillä etäisyydellä mistä tiedän että Ariel pystyy ohittamaan ilman rähinää. Voisin sanoa että rähinätilanteita ei pääse koskaan syntymään jos pystyn itse vaikuttamaan asiaan. Ennakointi on elämäntapa. Pahimmissa tilanteissa vaihdan suuntaan niin, ettemme joudu varmaan kohtaamistilanteeseen. Yleensä menemme vain vähän sivuun tieltä, joskus kadun toiselle puolelle tai tarvittaessa vaikka puskaan niin, että pystyn palkkaamaan Arielia (ja tietysti myös Flouta ja Iviä siinä samalla kun odottavat nätisti) siitä, kun hän a:katsoo toista koiraa rauhassa tai b:katsoo minua tai c:istuu ja katsoo minua (tai oikeastaan mitä vaan paitsi raivoaa).

Mutta miksi se on niin ÄÄRETTÖMÄN vaikeaa ihmisille ymmärtää MENNÄ OHI ja jatkaa matkaa kun he huomaavat, että joku aivan selvästi poikkeaa reitiltään tai menee sivuun tai hakee etäisyyttä ja jää paikalleen kolmen koiran kanssa selvästi keskittymään niiden kanssa johonkin asiaan? Ottamatta mitään kontaktia muihin, antamatta mitään vihjeitä siitä että haluaisivat tervehtiä? Miksi on niin vaikeaa vain mennä ohi?

Tämä on oikeasti sellainen asia missä minulla loppuu ymmärrys ihan kokonaan. Alussa (ja kaikissa väleissä) katson aina niin hyvin kuin vain pystyn että mistä toinen koira on tulossa, mihin he ovat menossa ja että emme varmasti ole sillä suunnalla mihin he haluaisivat tulla ja jos huomaan että olemme, emme sitten jää siihen treenaamaan vaan poistumme kokonaan toiseen suuntaan. Mutta välillä on tilanteita, kun en vain pysty näkemään kaikkea (koska silmät ovat vain yhdellä puolella päätä) ja jos Ariel vaikuttaa esim. tavallista stressaantuneemmalta, joudun pitämään vahvistetiheyden todella korkealla ja koittaa väleissä palkata vielä kaksi muutakin koiraa, enkä silloin yksinkertaisesti vain ehdi samalla katsoa missä se toinen koira menee. Oletan, toivon ja rukoilen vain että he kulkisivat ohi ilman mitään ihmeempiä.

Yksi ryhmä ihmisiä on se, joka pysähtyy. Eivät tule ihan lähelle, mutta jäävät vaan siihen tuijottamaan. Välillä he vain seisovat ja tuijottavat siinä koiransa kanssa, toisinaan alkavat hitaasti tulla kohti ja koittavat kysyä jotain tai mitä ikinä. Näille ihmisille ehdin yleensä vielä ystävällisesti koittaa äkkiä jossain välissä kertoa että me koulutamme, jatkakaa matkaa kiitos. Jotkut jatkavat. Toiset eivät. Jos eivät, koitan vain kiskoa omat koirat pois paikalta kun vielä ehdin.

Toinen ryhmä on sitten se, jotka vain kaikessa hiljaisuudessa päättävät tulla luokse. Näyttää vielä usein siltä, että he olivat menossa ohi mutta seuraavaksi havahdun siihen että he ovat noin metrin metrin päässä suoraan selkäni takana ja Ariel raivoaa. (Tai vielä parempi, toinen koira on jo oman hihnansa päässä, haisteluetäisyydellä omistani.) Usein Ivi vielä lähtee siinä vaiheessa mukaan haukkumaan mutta lopettaa yleensä heti kun toinen koira lähtee pois tai jos saan kaaoksessa pyydettyä hänet istumaan. 
Ja ne ei ole mitkään pienet raivot mitkä Ariel vetää vaan ihan järkyttävä reagointi ja voin vain kuvitella missä koiran stressitasot ovat siinä tilanteessa.

No, siinä on sitten sen päivän lenkit pilalla,
minun koko päivä pilalla
ja mahdollisesti pidemmän ajan koulutukselliset saavutukset pilalla.

Ariel on kierroksilla vielä ainakin 15 minuuttia tapahtuman jälkeen ja stressihormonit tietysti koholla lukuisia tunteja jos ei päiviä sen jälkeen kun ollaan jo päästy kotiin. Tilanteesta Ariel oppi sen, ettei edelleenkään voi luottaa toisiin koiriin eikä myöskään minuun, koska päästin toisen koiran hänen luokseen vaikka olin jo vähän saanut hänet luottamaan siihen, että kun hän istuu nätisti ja katsoo minua ja katsoo rauhassa toista koiraa, saa paljon hyviä nameja ja kaikenlisäksi se toinen koira menee ohi eikä mitään pahaa tapahdu. Ja tietysti tärkein: kannatti raivota koska sillä sai varmasti toisen koiran menemään pois. Tehokasta. Käytös toimii. Kannattaa tehdä niin jatkossakin.

Eli olipas kiva kun tulitte "moikkaamaan".
Voi kun yhden kerran saisin vielä kysyttyä tällaiselta henkilöltä että mitä siellä päässä liikkuu. Koska en ymmärrä.

Tilanteet, joissa ikinä koskaan milloinkaan muutenkaan tervehtisimme toisia koiria hihnassa ovat todella olemattomia. Se hihnojen kiristyminen ja sekoittuminen toisiinsa ja koirien luonnoton tervehtiminen ja koko tilanne, ei. Flou pääsee joskus tervehtimään toisia koiria hihnassa, tilanteiden pakosta, mutta nuo ovat tilanteita joista en todellakaan pidä ja ihannetilanteessa kaikki koirat ohitettaisiin hihnassa ollessa, aina. Ihan vain siksi että se on helpointa ja selkeintä. Sitten kun niitä toisia koiria tavataan niin sitten ollaan vapaana. 
Minulle ei ikimaailmassa tulisi mieleenkään mennä minkäänlaisen koiran luo ilman, että koiran omistaja edes huomaa että olen tulossa. Siksi on niin vaikea ymmärtää miksi jotkut niin tekevät.

Tämän päivän tilanne oli vielä niinkin mielenkiintoinen, että olimme toiselle puolella aika leveää tietä jossa vielä kulkee suhteellisen paljon autoja. Ei siis tullut mieleenkään, että toiselta puolelta tietä lähtisi joku tulemaan suoraan tien yli (ei edes suojatietä siinä kohdassa...) mutta ilmeisesti tämän toisen henkilön mielestä se oli hirveän hyvä idea koska pääsivät yllättämään meidän täydellisesti. En voinut uskoa kun he yhtäkkiä olivat suoraan selkäni takana. Sen jälkeen kun olin heidät huomannut tien toisella puolella en edes katsonut heitä päin koska KUKA IHME lähtisi suoraan autotien yli toisten koirien luokse sanomatta mitään, kysymättä mitään, ilman että koirien omistaja edes huomaa? Se siitä kivasta lenkistä ja noin viidestä onnistuneesta ohituksesta jotka olimme sitä ennen tehneet.

Millä ne ihmiset sitten saisi pysymään poissa? Keltainen nauha hihnaan? Koulutusliivi koiralle? Koulutusliivi itselle? Kuonokoppa koiralle? Huudan kuin hullu jo sadan metrin päästä että älkää tulko lähelle koska koira on hullu/koska minä olen hullu/koska koira puree/koska minä puren/koska koiralla on joku tappava tauti/minulla on tauti? Vaihdetaan suuntaa joka kerta kun koiria näkyy eikä koskaan harjoitella? Lenkkeillään vain öisin? Ei lenkkeillä koskaan, pissitään sisään? Itselle niin oudot vaatteet päälle ettei kukaan uskalla tulla lähelle? Hankin neljännen, niin ison ja pelottavan koiran ettei kellekään tule edes mieleen tulla lähelle? 
Joo. Siinä se. Ainoa mikä meiltä puuttuu on Arielin henkivartija.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Pennullani on sittenkin korvat!

Kirjoittelin muutama kuukausi sitten siitä, millaista on elää murrosikäisen koiran kanssa.
Noita juttuja löytyy ainakin täältä:


Ja vielä isompaa epätoivoa täältä:


No, nyt vaikuttaa siltä että meidän kohta 1v täyttävä villakoirapoika ei ole sittenkään tullut hulluksi tai kuuroutunut. On se murrosikä vaan kummallinen asia. Koskaan ei tiedä mitä eteen tulee.

Yhdessä vaiheessa olin oikeasti niin epätoivoinen että aloin tosissani epäillä onko Flou kuuro. Tämä ei ole mikään vitsi. Sanoin Floun nimeä tai tein erilaisia ääniä kun hän ei katsonut minuun päin ja odotin reaktiota. Välillä sitä ei tullut. Annoin "istu", "maahan", jotain muita helppoja vihjeitä niin että olin melkein selin Flouhun päin ettei hän voinut ottaa vihjettä mistään muualta. Tulin siihen tulokseen että kuuloaisti pelaa jokseenkin normaalisti, silloin kun hän itse niin haluaa.

Nyt tuntuu että ollaan päästy pahimman yli. Kuulo on osittain palautunut myös ulkona lenkeillä ja Flou on taas saanut kulkea enemmän vapaana ja luoksetulo on (ainakin sellaisissa tilanteissa missä ei ole ihan mahdottomia häiriöitä) jopa nopeampi kuin aiemmin. Myös kestoa on pystytty pikkuhiljaa taas toimintoihin lisäämään ja vanhaat vihjeet ovat palautuneet suurimmaksi osaksi mieleen.

Vahvisteiden kanssa on tehty paljon miettimistä ja todettu että oma normaali ruoka ei enää riitä kilpailemaan hajujen, tyttöjen tai muiden isompien häiriöiden kanssa.
Flou myös syö nykyisin ehkä puolet siitä mitä söi nuorempana ja hän ei nyt kasvun jälkeen varmasti oikeastikaan ole enää jatkuvasti nälkäinen mitä tuntui että hän pienenä pentuna oli ja heitti voltteja mistä tahansa minkä voi syödä.

Ollaan kokeiltu erilaisia lihoja ja kokkailtu nameja. Vaikeammissa treeneissä on nyt sitten mukana oikeasti paremmat namit. Ja lelupalkka on alkanut toimia ihan eri tavalla. Flou menee jopa kierroksille välillä kun tietää että pupunkarvalelu on saatavilla. Lelut motivoivatkin joissain tilanteissa jo enemmän kuin ruoka, kunhan lelusta löytyy pupun karvaa. Pupun. Karvaa. Muuta ei tarvita.

Voimia siis kaikille joista tuntuu että murrosiässä kaikki kaatuu ja kaikki pennun kanssa tehty työ on mennyt hukkaan! Älkää uskoko niitä kirjoja joissa sanotaan että jos pennun kanssa on tehty paljon töitä niin murrosikä menee hyvin ja ongelmat on olemattomia, koska ei se aina niin mene. Vaikka toistomäärää olisi taustalla kuinka ja käytöksiä vahvistettu niin paljon kuin ikinä on pystytty niin nuorella koiralla VOI tulla kausi(a) jolloin mikään ei mene niin kuin haluaisi tai niin kuin on totuttu. Se menee ohi. Jos niitä toistoja on oikeasti pohjalla, se menee ohi.

Ja se mikä pitää paikkansa, niin kannattaa pysyä aina rauhallisena ja olla sekoamatta itse vaikka se oma pentu sekoaakin. Koittaa vain päivästä toiseen tehdä niitä samoja juttuja mitä on tehty ja mielellään vielä paljon helpommin. Ihan niin kuin silloin kun niitä aloitettiin harjoitella. Kyllä niitä uusiakin juttuja voi ja kannattaakin treenata mutta jos ennen hyvin toimineet peruskäytökset hajoaa niin jättää vaikka hetkeksi niiden treenauksen kokonaan ennemmin kuin odottaa ja katsoo kun koira tekee koko ajan väärin. (eli jos koira ei tule luokse ja korvat katoaa saman tien kun hihna irrotetaan niin ei sitten irroteta sitä hihnaa ollenkaan silloin, kun tietää että koira pitää varmuudella saada tulemaan luokse kutsusta. Tai ei jäädä hokemaan istumaahanryömikieri mitä tahansa vihjesanoja jos koira ihan selvästi näyttää siltä että sillä ei ole hajuakaan mitä koko sana tarkoittaa.)
Että sellaista tässä lähiviikkoina pohdittu:)


Tämä alin kuva ei valitettavasti tarkentunut hyvin ja on vähän heilahtanut mutta pakko laittaa se tähän koska onhan se nyt niin rakas hullu. Ihan itsensä näköinen.



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Vartalonhallintaa

Flou ei ole koskaan elämänsä aikana nostanut toista takajalkaansa, siis pissatessaan. Siitä lähtien kun hän (jo hyvin nuorena) alkoi nostaa jalkaa ja merkkailla, on hän aina nostanut samaa jalkaa. Vaikka merkattava puu tai tolppa olisi hänen toisella puolellaan, tekee hän aina pyörähdyksen ympäri että voi pissata "oikein" päin.

Normaaliahan olisi että urokset käyttäisivät molempia jalkojaan. Myös jos jossain vaiheessa koira alkaakin yksipuoliseksi, voi se johtua vaikka jostain lihaksiston tai nivelten ongelmasta. Meillä se on minun mielestäni vain opittu tapa tai mieltymys ja jostain syystä Flou ei ole koskaan edes yrittänyt nostaa tuota toista jalkaa.

Minua alkoi kuitenkin kiinnostaa että miten se toinen jalka nousisi ja siksi päätin kouluttaa Floulle takajalkojen nostoa. Toinen puoli tosiaan on hänelle luonnollisemman tuntuinen, mutta kyllä ne molemmat sieltä nousevat ihan samalla tavalla:) Kouluttaessa kävi myös niin, että Flou alkoi itse tarjota samanpuolen etu- ja takajalan nostamista samaan aikaan. Varmaankin onnistuin muutaman kerran naksauttamaan siitä, tai pelkästään etujalasta, ja sitten hän päätti alkaa aina väleissä tarjoamaan sitäkin. Tarkoitus oli että saman puolen jalat ilmassa samaan aikaan olisi ollut vasta myöhemmin tavoitteena.

Videolla tuo jalka minkä hän nostaa toisena (peppu kameraan päin tehtävät toistot) on se, jota hän nostaa merkkaillessaan. Ja tämä ensimmäinen puoli ainoastaan on se, jossa hän alkoi tarjota myös etutassun nostoa samalla kun nostaa takajalkaa.

Videolla myös Ariel harjoittelee takapään käyttöä alustalla ja kääntymistä, ja lopussa vähän käsilläkävelyä/seisontaa.



torstai 14. toukokuuta 2015

Kokkailua

Pahoittelut jo etukäteen- myönnän suoraan etten edes yrittänyt ottaa "hyviä" kuvia tätä ruokapostausta varten. Varmasti kivoilla lautasilla ja valaistuksella ja asettelemalla lihamötikät kauniisti olisi saanut ihan kivoja kuvia mutta pääasiassa nuo jauhelihat ja kanansydämet jne. nyt eivät vaan ole mitenkään ihania katseltavia joten tällä kertaa en vaivautunut. Anteeksi!:) Luvassa öllöjä kuvia lihapaloista koska ajattelin että parempi se kuin että ei kuvia ollenkaan.

Olemme lähiaikoina siis kokkailleet itse erilaisia koulutusnameja. Tässä lyhyesti jotain mitä ollaan kokeiltu.


Yllä olevassa kuvassa on valmiit tuotokset: vasemmalla kanajauhelihakeksejä ja oikealla broilerinsydännameja.

Noihin kekseihin on ohjeita netti pullollaan ja vähän niitä kaikkia soveltaen teimme seuraavanlaisia keksejä:
pötkö koirien omaa kanajauhelihaa
kaksi kananmunaa
vähän neljänviljanhiutaleita
vähän jauhoja

Sitten kaikki sekaisin ja ohueksi levyksi pellille ja uuniin. Olisiko ollut 170 astetta ja vajaa tunti. Sitten pelti uunista ja pilkoin levystä pieniä paloja, sellaisia pikkukoirille sopivia. Takaisin uuniin ja noin 100 asteessa 45 minuuttia, suunnilleen. Sitten jätin vielä pellille jäähtymään muutamaksi tunniksi niin että tulivat rapeammiksi. Luulen että näissä on ihan hyvä säilyvyys mutta pakastin kuitenkin pienen osan koska nameja tuli aika paljon.
Huom. Uunissa aina myös toinen leivinpaperi keksien päällä että eivät kärähtäisi!

Nämä maistuivat kaikille kolmelle tosi hyvin. Ainoa ongelma oli se, että kekseistä tuli tällä tavalla tekemällä hyvin rapeita/kovia ja koska palaset jäivät hiukan liian isoiksi eivät ne nyt toimi ihan kaikessa koulutuksessa toivotulla tavalla. Niitä nimittäin pitää jäädä pureskelemaan ja mutustelemaan ja palkkausväli ja namin nielaisu ei näin ole ihan niin nopeaa kuin jossain tilanteissa toivoisi. (Nimimerkillä palkkasin agilityn starttikisoissa lähdössä ja Flou maiskutti toista kymmentä sekuntia ja koko lähtö meni ihan plörinäksi.) Mutta makunsa puolesta kyllä erinomaisia:) Ensi kerralla jätän pehmeämmiksi tai teen pienempiä paloja.

Sitten toiset namit eli ne broilerinsydämet. Niitä myydään valmiissa pötköissä raakana pakasteosastoilla ainakin monissa lemmikkitarvikeliikkeissä.


Ylhäällä on raa'at sydämet sulatettuina. Seuraavassa kuvassa ne ovat tulleet kattilasta jossa ne keitettiin. Ja alimmassa kuvassa pellillä pilkoittuina menossa uuniin.

Eli, sulatuksen jälkeen laitoin sydämet kattilaan kiehuvaan veteen jossa ne valmistuivat muutaman minuutin. Sitten odotin että jäähtyivät vähän ja pilkoin veitsellä pieniä paloja. Olivat mureita ja helppo pilkkoa. Ja sitten vielä pellille ja uuniin. Näihinkin laitoin päälle myös leivinpaperin, en ole varma oliko tarpeen mutta ei siitä mitään haittaakaan näyttänyt olevan. Uunissa olivat noin tunnin, 100 asteessa.


Yllättävää oli se, miten vähän nameja siitä isosta pötköstä tuli! Tuntui että uunista tuli ulos puolet siitä mitä sinne laitettiin, pari pientä pussia valmiita nameja saatiin. Ihan murenevan rapeita ne eivät ole vaan sellaisia mukavia puoliksi kovia mutta "joustavia". Saa vielä tuostakin helposti pienennettyä nyt valmiinakin. Ja läpäisivät myös makutestin:)

Seuraavalla kerralla jätän ehkä koko uunin välistä ja tarjoilen heti keittämisen ja pilkkomisen jälkeen. 

Tosi kivaa näitä oli valmistaa eikä mitenkään työlästä. Siellä ne uunissa valmistuivat ihan itsekseen:) Se missä saa tehdä töitä on tietysti pilkkominen, ja mitä pienempi koira on niin sitä pienempää jälkeä pitää tehdä, tai riippuu tietysti millaiseen käyttöön tulee. Meillä namit ovat yleensä niin pieniä että tarkoitus olisi että ne olisi syöty yhtä nopeasti kun ne on otettu suuhun.

Suosittelen kyllä kaikille kokkailemaan nameja koirille itse. Helppoa ja mukavaa ja sitten on taas vähän jotain erilaista ottaa mukaan treenikentällekin.


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Floun agi-kisoja

Flou on nyt ollut muutamissa agilityn startti-kisoissa harjoittelemassa kisarutiineja, kisapaikalla olemista ja ihan vaan erilaisissa paikoissa treenaamista.

Meillä alkoi seuran kanssa ulkokausi juuri äskettäin ja yhdet ulkotreenit ehdittiin vetää ennen ulkokisoja. Nuo treenit meni kyllä yllättävän hienosti, Flou ei kertaakaan lähtenyt haistelemaan tai etsimään ruokaa ympäri kenttää (ja sitä oli siellä PALJON, Ivi lähinnä etsi juuston ja makkaranpaloja joita kuulema toko-ryhmä oli sinne jättänyt). Muutamat kunniakierrokset ja mini-karkaamiset Flou teki, palkkauksen jälkeen. Pupunkarvalelut vaan on niin ihania ja ne suussa on niin kiva juosta ympyrää.

Ja siis kyseessähän oli ensimmäinen kerta ikinä kun Flou treenaa agilityä ulkona niin siksi vähän mietitytti että miten menee. Myös vauhti oli aivan yhtä kohdillaan kuin sisälläkin ja näistä hyvistä treeneistä johtuen ei ulkoradalla kisaaminen jännittänyt yhtään sen enempää kuin sisälläkään.

Ongelmahan on sitten siinä että se kisaaminen kuitenkin jännittää sen verran (siis minua, Flouta ei varmaan voisi vähempää kiinnostaa missä vedetään) että en käyttäydy tai ohjaa kisoissa samalla tavalla kuin treeneissä. Siksipä mokasin itse molemmat Floun radat jotka olisivat muuten olleet tosi nopeita nollaratoja.

Ensimmäisellä kierroksella palkkasin Floun lähdössä vaikka en ollut suunnitellut sitä tekeväni, ja jostain syystä annoin liian ison palan namia ja hän jäi oikein mutustelemaan sitä. No, sitten en luottanut yhtään siihen että Flou odottaisi lähdössä (vaikka treeneissä odottaa ihan hyvin jo ainakin yhden/kahden hypyn päähän) ja aloin varmistella lähtöä. Kutsuin Floun jo kun olin itse hädintuskin ensimmäisen hypyn toisella puolella ja tietysti Flou lähti suoraan minun luokseni hypyn ohi. Lähdimme sitten vauhdista radalle heti tuon ensimmäisen hypyn uudelleen tehtyämme ja sen jälkeen hieno nopea nolla-rata joka olisi riittänyt toiseen sijaan mutta siis tuosta alun sähläyksestä saimme vitosen. Nopeampi oli ainoastaan toinen, vähän isompi villakoira eikä sillekään nyt mitenkään ihan pystyyn vauhdissa hävitty.

Toisella kierroksella en kämmännyt lähtöä vaan luotin siihen että Flou odottaa siellä niin kuin odottikin, ja tosi kiva nolla-rata viimeiselle hypylle asti johon en Flouta ohjannut sitten ollenkaan ja hän juoksi siitä ohi. Juu, on se pienestä kiinni tässä lajissa ja harmittaa vähän kun pilasin Floun muuten niin hienot suoritukset. Oman pään kun saisi kuntoon niin paljon muuta ei tarvittaisi, Flou on niin superkoira.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Flou treenaa: rally-toko

Yksi Floun monista harrastuksista on siis rally-toko. Sitä on treenattu nyt lähinnä ajatuksella että saataisiin kasvatettua kestoa kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Siitä en tiedä tullaanko me koskaan rallyssa kilpailemaan.

Alo- ja avo-luokan kyltit ovat kaikki aikalailla "kunnossa". Tietysti niitä voi aina hinkata paremmaksi mutta sanoisin että meillä ei ole mitään suurempaa ongelmaa minkään kyltin kanssa. Ongelma onkin sitten se "tylsä" seuraaminen mitä pitäisi tehdä koko ajan ja pitää sitä kontaktia (blaah sanoo Flou). Olenkin koittanut palkata paljon kylttien välissä (siitä tylsästä seuraamisesta) enkä niinkään jokaisesta kyltistä mitä tehtiin ennen aika paljon. 

Tänään kuvasin lyhyen radanpätkän että näen taas itse onko jotain jäänyt huomaamatta mitä en ehkä ole osannut ottaa huomioon kun on itsekseen vaan treenattu. Se minulla olikin jo tiedossa että Flou hakee vahvasti nyt asentoa minun taakseni eikä muutenkaan ole niin suorassa kuin ennen, koska olemme treenanneet seuraamista lähiaikoina niin että Flou on toisen jalan vieressä ja pää vastakkaiseen suuntaan ja niin että Flou on minun takana sivuttain. Siis erilaisia koiratanssin seuraamisia harjoiteltu. 

Flou keskittyi tänään yllättävän hyvin ja ongelma ei ollut nyt sitten se tuttu haisteleminen vaan se, että Flou alkoi haukkumalla purkaa turhautumistaan muutamissa kohdissa. Videolla vain tuolla eteen-sivulle-istu-kyltillä jossa myös tuo istuminen tulee liian taakse mutta en lähtenyt korjaamaan sitä koska harjoituksen tarkoitus oli muutenkin tehdä kestoa eikä hinkata yksittäistä istumista.

Ihana se on vaikka välillä niin rasittava pieni krokotiili <3


torstai 7. toukokuuta 2015

Tasapainoalustatreeniä

Flou ja kaksi tasapainoalustaa. 
Maahan-seiso:)

Floun ihan ensimmäisestä harjoituksesta kahdella alustalla on jo aikaa mutta se oli niin Floulle tyypillinen tapahtuma: olin juuri selittämässä ryhmälle miten kahdella alustalla aletaan harjoitella kun Flou jo seisoi vieressä etujalat kauniisti yhdellä ja takajalat toisella lörpällä. Ja tätä ei oltu siis Floun kanssa koskaan ennen yhdessä tehty. 

Mutta kun villakoiralla on tylsää (edes hetken) se keksii jotain tekemistä tai koittaa jotain mistä voisi ehkä saada palkan...:) Joskus koitetaan uusia juttuja, joskus vanhoja juttuja, joskus ihan tosi tyhmiä juttuja mutta varmaa on se että tylsää ei tule!


Kesätrimmi (osa 2)

Iville leikattiin tänä vuonna jo hyvissä ajoin kesäturkki, ja sitten paleltiin. Välillä jos vaikka autossa odoteltiin niin joutui laittamaan villapaidan kun tuli vilu. No nyt osa 2, uusi parturointi ja enää ei pitäisi tulla niin kylmä. 

Ajelin koko kropan Floun trimmerillä ja naamaa ja häntää siistin saksilla. Jalat aina näyttävät niin tikuilta jos niistä leikkaa kaikki karvat joten nyt sitten jätettiin kunnon säärystimet.

Olin aika yllättynyt että Ivin takapää näyttää noinkin lihaksikkaalta, nyt kun kunnolla näkee mitä karvojen alla on. Ivi ei ole koskaan mikään kovin lihaskoira ollut. Tosin en ole ihan varma alkaako Ivi taas olla liian lihavassa kunnossa. Paino oli noussut 300gr sitten viime punnituksen joka oli joskus syksyllä ja Ivi on taas yli 4kg. Viimeksi kun paino nousi yli neljän kilon Ivillä oli selvästi ylimääräistä rasvaa kyljissä. Nyt ei sellaista mielestäni ole mutta voiko ne sitten olla lihakset mitkä painaa. Heh ehkä toiveajattelua.

Jos Ivi näyttää teistä tukevalta niin saa rohkeasti jättää kommenttia, lupaan etten kerro Iville:) Välillä ei osaa omaa koiraa katsoa ja arvioida oikein.



Lentävä villakoiranpoika.

Arielilla on hiukan liian painava rusetti kun se valuu hiusten mukana silmille. Ivi on kuvassa joko väsynyt tai huutaa Floulle koska he olivat juuri riehuneet varmaan puoli tuntia putkeen.

Itekin näyttäsit tältä jos joutusit matkustamaan autossa lattialla.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Koirauimalassa

Kävimme koulun kanssa tutustumassa Jyväskylän koirauimalaan. Mukaan pääsi Flou koska halusin nähdä miten hän ui ja tiesin että uittaja on todella osaava joten ensimmäinen uintikerta tapahtuisi osaavissa käsissä.

Uimalan omistaja Ansku tietää todella paljon koirien uimisesta ja on aina aluksi itse koirien kanssa altaassa ja opettaa sekä olemaan altaassa että tarkkailee ja auttaa esimerkiksi uintiasennon kanssa.

Flou ei tietenkään ollut aluksi mielissään koska ennen uimista pitää käydä suihkussa ja se on ikävää kun hänet kastellaan. Itse Flou tosin tykkää läträillä esimerkiksi rannalla. No, itse uinti meni sitten ihan niin kuin olin arvellutkin: Kauheaa sähellystä ja huitomista kaikilla jaloilla joka suuntaan. Flou lähti kyllä suhteellisen innokkaasti uimaan altaan läpi minua kohti mutta häntä pyöri kuin propelli ja pinnalla olisi pysynyt vähemmälläkin sähläyksellä.

Toisella kierroksella sai käydä testaamassa altaan reunoja: koirat oppivat miten altaasta päästään pois eli että reunan yli ei voi kiivetä vaan ramppia pitkin noustaan altaasta. Flou oli kaikista koirista sinnikkäin ja veti sitten reunaa pitkin koko puoli kierrosta kun ei uskonut ettei siitä pääse ylös. Ilmeestä näkee että altaassa pistettiin menemään ihan oman henkensä edestä.


Seuraavat kierrokset menivät paremmin ja ainakin altaaseen lähdettiin aikamoisella innolla: rampilla lepäämisen jälkeen Flou ei malttanut kävellä ramppia veteen vaikka hänet koitettiin siitä ohjata alas, vaan hän veti aina uimahypyllä veteen pitkän loikan niin että vesi roiskui.


Kovin rauhallisia kierroksia ei uitu, olisiko Flou uinut yhteensä 6-7 puolikasta kierrosta. Ensimmäisellä kerralla koiran ei yleisesti ole hyvä uida yli kymmentä minuuttia koska niin kuin kaiken uuden tekemisen/liikunnan kanssa, tulisi uusi asia aloittaa aina pikkuhiljaa. Omasta liikkumisesta ja harrastamisestakin sen tietää että jos aloittaa liian kovaa niin aika kipeäksi ja jumiseksi siinä aluksi itsensä saa.


Ainoa huono puoli oli se etten oikein saanut missään kuivattua Flouta uinnin jälkeen ja ainakin kaikki turkkirotujen omistajat varmasti tietävät ettei ole kovin kivaa olla märän koiran kanssa kylmässä autossa odottamassa, tai ajaa 3 tuntia kotiin kuivaamatta turkkia, tai ylipäätään jättää villakoiran suhteellisen pitkää turkkia kuivumaan itsekseen ilman föönausta ja harjausta. No koitin sitten kuivata pyyhkeellä sen mitä pystyi ja sitten harjailin märkää karvaa sen mitä pystyin.

Floulla on jonkinlainen kelluntaliivi olemassa myös kotona ja tarkoitus olisi että sitten kesällä kun vedet ovat lämmenneet hyvin niin mökillä harjoiteltaisiin vähän lisää uimista/uintitekniikkaa. Tai no, ei siinä tekniikassa niin paljon vikaa ollut. Uintiasento oli hyvä, ei ollut pystyssä vaan hyvin ui suorassa. Häntä nyt meni ympyrää ja uintiin hän käytti aivan liikaa voimaa mutta uskon että jos itse olen hänen kanssaan vedessä niin sähellys rauhoittuu ja uinti paranisi. Kuulema Flousta tulisi hyvä uimari harjoituksella.

Muok. 3.5: Unohdin alkuperäisessä tekstissä mainita että koska itse juoksin allasta ympäri ja koitin pysyä Floun edellä, en ollut kuvaamassa. Kuvat ovat Sini Tereniuksen:)

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappukuvauksia

Hauskaa vappua kaikille blogikavereille!

Tässä meidän vappukuvauksen tuotoksia:



Iville ajeltiin kesäkarva muutama päivä sitten

Floun virallinen ylioppilaskuva



Meidän komea sininen poika <3